perjantai 21. maaliskuuta 2014

Pitsukaiset




Olen ajatellut ompelevani "vanhanajan vohvelipyyhkeitä". Sellaisia, joiden reunassa roikkuu käsin nyplätty pitsi. Nämä kaikki pitsinrimpulat on haalittu kirppareilta.
Ostin myös lisää vanhoja lankavetimiä. Luin äsken tenttiin... eikun kävin poraamassa ja ruuvaamassa tuon parin vessan alalaatikostoon.
Kengät ja marikukkaro ovat myös viimeaikaisia kirpparihankintoja. Kengät piti lopulta pelastaa aleloossista, kun kukaan muu ei niitä pariin viikkoon ollut halunnut ostaa. Niiden tasselit huutivat minua. Ja myyntilapussa luki "kunnon tanssikengät". Pitänee testata.

tiistai 18. maaliskuuta 2014

Putki

Takapihalle on talven aikana ilmestynyt uusi putki. Se on iso, mutkikas ja keltainen. Tää on varmaan tätä styleä teollisuustyyliä. 

Venesatamassa, Pohjois-Karjalassa






Täällä taas, P-Karjalassa. Juhlimme valmistumista, yhden opiskelijan ja yhden remontin. Kauniita tapetteja oli taas tupsahdellut seinille. Muurarimies oli käynyt tekemässä myös kauniin kaakeliuunin vanhan avotakan tilalle. Todella hienoa jälkeä.

Liukastelimme jäällä. Laiva ja punamultaisia venekoppeja.