lauantai 20. elokuuta 2016

Kuulumisia kellarisaunan puolelta




Saattaapi olla, että talon ensimmäinen valmis huone on sauna. Sen verran hyvään tahtiin on se valmistunut. Minulla ei ole koneella yhtäkään kuvaa vanhasta saunasta. Olen näköjään ajatellut säästää itseni siltä kauhean homekasan muistelulta.

Päätimme tehdä tästä "perinteisen" kellarisaunan. Emme lähteneet siis piikkaamaan vanhoja eristämättömiä betonilattioita auki ja tekemään vesieristeitä. Rakenteet saavat hengittää. Suihkukin sijoitettiin saunan yhteyteen, tuleepa sekin kuivumaan saunomisen jälkeen. Meille tulee jatkossa kylpytilat muihin kerroksiin, joten tätä on tarkoitus käyttää lähinnä saunomisen yhteydessä.

Saunan panelit käsiteltiin Supi saunavahalla. Tämän totesin hyväksi ratkaisuksi jo aikoinaan mökkisaunan remontin yhteydessä. Suihkunurkkauksessa on tiililadonnalla valkoista kiiltävää laattaa. Muutama päivä tuli tuota väkerreltyä. Betonilattia on maalattu Solmaster EPV-10 pinnoitteella, jonka pitäisi päästää vesihöyryä lävitseen. Muuriin hieroin kaksi kerrosta antiikkilaastia. Kiukaaksi tulee IKI:n Löyly plus 440 kg kiuaskiviä. Onhan se aika iso möhkäle. Sauna on yli 30 kuutioinen, joten oli hieman hankaluuksia löytää sopivaa kiuasta isoon tilaan. Seinille tulee kaksi kappaletta saunaan soveltuvaa posliinivalaisinta sekä lauteiden alle vielä tunnelmavalot. Suihkuksi tilasimme Burlingtonin Edenin.

Seuraavaksi saunaan tehdään vielä lauteet, suihkunurkkauksen silikonit pursotellaan paikoilleen, suihku ja kiuas asennetaan sekä tehdään sähkötyöt. Lopuksi viimeistelen vielä loput käsittelemättömät puupinnat saunavahalla. Lisäksi jonniinmoiset lattiarallit olisi tarkoitus väkerrellä, ettei jalat palellu betonilattialla tallustellessa:- ).

11 kommenttia:

  1. Sauna se on perinteisestikin ollut suomalaisen tärkein rakennus! :) Kyllä tulee upeaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli tosi luontevaa laittaa kuntoon nyt, kun viemärit roilottiin esiin kuitenkin:- ). Tuolla on kohta mukava saunoa..

      Poista
  2. Moi emmu! Saisinko lainata blogistasi paria kuvaa postausta varten? Olisin suosittelemassa sun blogiasi mun lukijoille ja laittaisin pari fotoa maistiaiseksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Tottakai saat lainata. En ole hirveästi tätä blogia mainostellut, mutta mahtuuhan tuota toki muitakin lukijoita matkaan;- ).

      Poista
  3. Moikka, eksyin nimenomaan tuon blogisuosituksen kautta tänne, ja kannatti tullakkin, jään lueskelemaan :)

    VastaaPoista
  4. Minäkin löysin tänne Vihreän talon suosituksesta ja päätin heti jäädä. Kiva seurata projektejasi, vaikka olenkin jo itse omasta vanhasta talostani luopunut. Mökkipuuhaa on sentään tullut tilalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa seuraamaan! Mökit ovat täälläkin lähellä sydäntä. Meidän mökkerö on ainoastaan kesäkäytössä, joten se taitaa tässä hiljalleen hiljentyä talvilepoon:- ).

      Poista
  5. Sieltähän minäkin tänne tupsahdin, Vihreän talon kautta. Jään seurailemaan teidän huikean talon remppaa - siitä taitaa tulla melkonen ♡.

    VastaaPoista
  6. Hei! Saanko udella tarkemmin, mikä/mistä (sekä laatan koko) on tuo suihkunurkkauksen valkoinen laatta? Ollaan omaa kylpyhuoneremonttia suunnittelemassa ja jotakin juuri tuollaista on ollut ajatuksissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laatta on ihan Kuopion K-raudasta ostettu. Taisi maksaa vähän alle 50 e/neliö. Malli on Equipen cottage. Pinta on "aaltoileva", eikä ole fasettihiontaa reunassa. Koko 7,5 x 15 cm. http://www.equipeceramicas.com/en/portfolio-item/cottage/

      Poista