sunnuntai 19. kesäkuuta 2022

Kesätoivomuksia








Kesä alkoi serkun lakkiaisista. Hanna-täti piti puheen ja siitä tuli hirmu hyvä mieli moneksi päiväksi ellei viikoiksi. Ettei vain hauska elämä loppuisi kesken kaiken. Nuoruus on ihanaa. Kesä myöskin.

Minulla on toivomuksia kesälle. Oikeastaan ihan saman vaikka sataisi vettä. Kesällä on hauskaa.

Haluaisin uida lasten kanssa. Joskus kylmän päivän jälkeen laskea laventelin tuoksuisen kylvyn. Ostin sitä varten jo sitä laventelin tuoksuista kylpyvaahtoakin. Se odottaa vielä kaapin päällä sitä tarpeeksi kylmää päivää. Haluaisin kokkailla kaikkea hyvää ja mahdollisimman paljon kasvimaalta kerättyä. Syödä kukkia. Keitellä mehuja ja hilloja ja tehdä ehkä jotakin likööriä. Toivon pieniä kesälomamatkoja. Niitä me olemme jo muutamia tehneetkin. Odotan matkaa majakkasaarelle. Haluaisin käydä juoksulenkeillä ja Matsan kanssa pelaamassa squashia. Häviän aina, mutta ihan sama. Se on silti hauskaa.

Haluaisin putputella veneellä järvellä. Pitää veneen kastajaiset. Kuopion uudistuneessa museossa oli näytteillä samanlainen vene kuin meillä. Ja silläkin oli nimi! Me menimme eilen veneelle eväskorin kanssa. Moottorin sulake oli palanut, eikä se lähtenyt käyntiin. Syötiin sitten pelastusliivit päällä veneessä eväät ja heiteltiin virvelillä laiturilta. Ei oikeastaan edes harmittanut. Oli hauskaa.

Tähtianiksella maustettua raparperimehua syreenien kukkiessa. Hauskaa kesää ja elämää kaikille!

2 kommenttia:

  1. Mukavia toiveita, blogistasi tulee usein hyvä mieli, kiitos. Tiina

    VastaaPoista