torstai 25. elokuuta 2022

Loppukesän asuja omasta vaatekaapista







Kaikenlaista vanhaakin vanhempaa, kirppisjuttuja ja jotakin uutta vaatekaapistani. Loppukesän kukkia puutarhasta.

lauantai 6. elokuuta 2022

Innostavia asioita










Kuukauden kuluttua vanhempainvapaa on loppu ja minä töissä. Mutta hetkonen sanoi Putkonen ja ... puhelimeen. Siihen on kuukausi. Siis kokonainen kesäloma. Olen nauttinut kotona olosta ja kesästä. Töihinkin on kyllä kiva palata. Kokoan tähän mukavia kesäjuttuja. Muistoksi menneistä ja siitä, mitä vielä odotan, koska kesä jatkuu vielä.
 
-Klassikkoromaanin kuuntelu. Minä kuuntelen Mihail Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan.
 
-Juoksuharrastuksen uudelleen lämmittely. Nautinnollisin toteutus tapahtuu Porokylän poluilla lauantai-aamuna sitä edellä mainittua kirjaa kuunnellen.
 
-Sadonkorjuu. 18 kesäkurpitsaa tullut. Aikamoinen kasa kaikkea muuta. Lisää tulee. Se on onnen hetki, kun omat ja naapurienkin lapset syövät herukoita suoraan puskista.
 
-Marjastus, sienestys ja kalastus. Olen sentään kala-allerginen. Alan kuulostamaan landespedeltä ja oikeastaan aika siistiä.
 
-Kokkikirjojen selailu ja hyvien reseptien etsiminen. Katsoin Yle Areenasta Kan vi bara få njuta. Se oli oikea hyvänmielen ohjelma. Siitä intoutuneena ostin Tara Junkerin reseptikirjan. 
 
-Yle Areenasta kutsuvieras-kuunnelma Sanna "Litku" Klemetti - Kaikessa soi blues. Kuuntelin sen kahdesti. Se oli niin hyvä.
 
-Kirjastot. Sieltäkin olen kantanut kokkikirjoja. Haluaisin leipoa kaikkia karjalaisia perinnepiirakoita. Miten jännittävää! Meillä on Nurmeksessa todella mahtava kirjasto ja lastenosasto. Sen yhteydessä on ilmainen museo ja taidenäyttelykin, joka lasten kanssa kierretään joka kerta.
 

Terveisin, kesäpilkkijä Emmu ja Valtteri-ukin perintöpilkillä Lautiaisesta noussut kuha. Kalaterveisiä ukille pilven reunalle.

tiistai 2. elokuuta 2022

Kuusi taulua second handina








Katsastin tässä yksi päivä seiniäni. Remontin valmistumisen jälkeen on tehnyt mieli hankkia vanhaa taidetta. Yllä olevat taulut olen ostanut käytettynä hintaan 10-120 euroa. Lempparini on Tauno Gröndahlin roosan sävyinen kukka-asetelma sänkyni vierellä. 
 
Haaveilen seinälleni Wäinö Aaltosen Keinumorsianta. Jaden vihreää on tullut jo muutama vastaan. Se ei ole sävyni. Sitä oikeaa odotellessa; -).