maanantai 29. lokakuuta 2012

Korvakoruja kierrätysnahasta

Uusi elämä sohvan nahkanäytepaloille. Sipaisin mukaan vielä makeanvedenhelmiä. Nahkaa jäi sen verran yli, että täytyy joku ilta kokeilla jonniinmoista punontaa tai letitystä.

Sunnuntaikävelyllä





Sunnuntai söpön pikkus:n kanssa.

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Maanmittauspuuhissa



Kävin tänään vanhempieni ullakolla. Jostain syystä sieltä löytyy edelleen entisten asukkaiden tavaraa (vaikka muutama roskalavallinen on saanut jo kyytiä). Tänään löysin tämän vanhan maanmittaustelineen. Kävin hakemassa Clas Ohlsonilta lampunjohdon ja ison hehkulampun. Ostin vahingossa kattolampun pistokkeella olevan lampunjohdon, joten piti tehdä pieniä sähkötöitä... Äherryksen tuloksena syntyi lamppu. Ihan passelia saa myös 10 eurolla.

Kotini on varaosapankki








































Jos jotain ei osaa, niin isi kyllä osaa.

perjantai 26. lokakuuta 2012

Jarskis jarskis



Kokkaus on hauskaa puuhaa. Maustaminenkin voisi olla huomattavasti mukavempaa, jos ne pussit eivät myttääntyisi kaapissa sinne tänne ripoteltuina.
Joten ajattelin tehdä muutoksen ja alkaa pikku hiljaa keräillä näitä Iittalan Jars-purkkeja. Ne ovat ilmatiiviitä, pinottavia ja ennen kaikkea kauniita. Plus niitä saa neljää eri kokoa.

tiistai 23. lokakuuta 2012

Puuroa koreissa ja katajia uunissa





Meidän joulukatajat sujahtivat jo sisätiloihin. Ruukkujen suojuskorit ostin niinkin eksoottisesta paikasta kuin Citymarketista. Luhta valmistaa kivoja koreja, mutta nämä olivat puolet halvempia.
Jotta jouluhifistely ei pääsisi hiipumaan, pyöräytin iltapalaksi vielä uunipuuroa ja rusinasoppaa. 

maanantai 22. lokakuuta 2012

lauantai 20. lokakuuta 2012

Kauniita talviunia





Mökkimme vaipuu talviunille. Tästä on hyvä jatkaa. Ensi keväänä tavataan. Nuku hyvin!

perjantai 19. lokakuuta 2012

Nahkakeisari clubmasteri


Ei, ei nyt ole kesä. Silti voi ostella aurinkolaseja, koska kyllä se aurinko vielä joskus sieltä vesihattaran takaa paistaa. 
Löysin kirpparilta vanhat Ray Banin Clubmasterit (5e). Ja olihan se pakko ostaa kaveriksi hyvinkin härski nahkapalatakki.
Clubmaster-mallia myydään edelleen ja hinnat kieppuvat siellä 120e tienoilla. 

Nyt fysiologian tentin loppukiri, kiitos. Kalsarit jalkaan ja slidet auki.

torstai 18. lokakuuta 2012

Kevätjuhlia syksyllä






Kirpparilla on kiva myyjä. Joka viikko hän tuo myyntiin uusia Marimekon kankaita kohtuulliseen hintaan. Lieneekö jonkun Marimekkoliikkeen poistoja. Sama minulle. Ostin taas yhden. Miina Äkkijyrkän Kevätjuhlan.

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Räsymatto



Haluan kutoa räsymaton. Aloitin oikeiden kuteiden metsästyksestä ja leikkelystä. Ostin kolme kassillista farkkuja Elävän kaupan kassi-alesta.Johonkin tenttiinkin pitäisi kuulemma lukea;- ).

lauantai 13. lokakuuta 2012

Vatruskat


Oli mukavaa tulla töistä kotiin. Pikkusisko oli käynyt tuomassa meille sienitäytteisiä vatruskoita. Kiitos äiti ja kotiporukka! Nyt kelepaa leppuutella väsyneitä jalkoja ja nautiskella pannullinen Nippon greeniä... ja katsoa viimeinen jakso Game of thronesia.

perjantai 12. lokakuuta 2012

Tänään kello viisi




Etupihan lehmuksista ovat kaikki lehdet tipahtaneet. Vaikka talvi hiipii lähemmäksi, naapurin kukkapenkissä kukitaan.

Pyöräilin kirpparille. Tämän päivän löytöjä olivat tyynynpäälliset, Marimekon uusi keittiöpyyhe ja rannekoru. Mökki mielessä tulee nyt vähän hamstrattua sitä sun tätä. Meidän mökille viedään vain mukavia asioita. Ei siis niitä, jotka eivät kelpaa enää kaupunkikotiin.

Helmiä ja pellavaa




Lisää kirppisostoksia: Vanha Nuutajärven Kastehelmi-tarjoilulautanen löytyi Elävästä Kaupasta(9e). Saunan peffanaluspellavapyyhkeet rantautuivat Kontista (4e).

torstai 11. lokakuuta 2012

Ei kaikki ole kultaa mikä kiiltää, eikä hoppeeta mikä hohtaa



Saara Hopeani. Tänään löysin vihreän näppylän Kontista 50% alesta. Nyt kokkaamaan munakoisopastaa. Nami nam!