sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Pihaa tutkimassa

Meidän remontti on ollut jumissa. Jouduimme ostamaan talon vuokrattuna. Odottelemme tässä, että vuokralaiset lähtisivät pois ja remontti pääsisi kunnolla käyntiin. 

Tänä kesänä olisi tarkoitus tehdä salaojat ja uusia rännit. Lisäksi rakentaa ulkopuolelle uudet portaikot etupuolelle ja keittiön ovelle. Sisältä olisi tarkoitus laittaa sauna kuntoon ja keskikerroksesta remontoida ainakin sali, herrainhuone sekä eteinen ja vessa. Yläkerran laitoilla ei ole niin kiire. Lisäksi kaikki putket ja sähköt olisi tarkoitus uusia. Vanha valurautapatteriverkosto saa jäädä paikalleen.

Ostimme talon keskellä talvea, joten tänään oli ensimmäinen kerta, kun pääsin tarkastelemaan pihamaata. Tontti on hehtaarin kokoinen. Pihalla on ihana vanha holvikellari. Lisäksi muutamasta vanhasta kukkapenkistä näytti nousevan liljoja ja ruusupuskia. Alapihalla kasvaa villiintyneenä sinivuokkoja. Takapihalla menee metsäkaistaleen läpi polku rantaan, jossa sijaitsee oma pieni venepaikka.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti