maanantai 6. kesäkuuta 2016

Viikonlopun saldo


Touhusimme viikonloppuna yläkerran makuuhuoneen parissa. Remppamiehet repivät osan seinien lastulevyistä pois. Lopuksi me Matsan kanssa poistimme vanhat tapetit ja muovimatot. Nypimme satoja nauloja katosta, seinistä ja lattista. Tämä on pohjoisnurkan huone ja kaikista kostein. Katto on aikoinaan about 50 v. sitten vuotanut ja pari hirttä oli tuolloin kostunut. Katto on myöhemmin korjattu ja asia jätetty sikseen, nurkka kuivunut omia aikojaan. Mitään peruuttamatonta ei kuitenkaan ollut käynyt. Poistin hapristuneet pellavariveet ja rapsuttelin lahot osat reunoilta pois. Ostin jo uutta rivettä tilalle. Hirsikorjauksia ei tarvinne tehdä. Tuolta nurkasta pilkottaa tuollainen 60-luvun osakorjaus, kun vesivuoto on huomattu ja korjailtu. Lattianrajaan on joskus tykätty ampua uretaania ja lasivillaa tunkea joka rakoon. Järkyttävän hidasta rapsutella pois.. 

Seiniin meillä tulee kaikkialle hirren päälle 22mm huokoleijona ja tapetit. Tarkoitus olisi kesän aikana purkaa yläkerrasta vanhat pinnat veke, jotta syksyn ja talven aikana saisi vain rakentaa uutta. Ylhäällä on neljä makuuhuonetta, aula sekä tuleva kylppäri, joten ei ainakaan hetkeen ole tarvetta näin paljolle tilalle:- ).

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa tutulta puuhalta, uskomattomia määriä nauloja on uponnut meidänkin torpassa aikoinaan lastulevytyksessä pintoihin ja niitä onkin sitten "kiva" nyppiä pois, huh. Me olemme toteuttaneet kyseisen putsauksen vasta yhdessä huonessa, joten perässä tullaan! Teidän suunnitelma kuulostaa hyvältä, joten tsemppiä purkuun ja toivottavasti hirsitöiltä säästytte!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hommaa kyllä on. Paras hankinta tähän oli Bilteman 4 euron minisorkkarauta. Nopeutui homma aika lailla: -). Hirsihommiin todennäköisesti alakerrassa joudutaan, mutta onneksi vain parin hirren lyhyeltä matkalta..

      Poista