perjantai 4. marraskuuta 2016

Hella paikallaan


Saimme kaksi viikkoa sitten loputkin patterit kytkettyä verkkoon. Tai putkimies siis sai. Osa vedoista täytyi tehdä uusiksi ja ne vedettiin pintavetona rautaputkella, kuten aikaisemmatkin putkivedot oli tehty. Pitää vielä maalata nuo putket valkoisiksi.

Listat on asennettu eteiseen, työhuoneeseen ja keittiöön. Alunperin mietiskelin jättää ovien kunnostuksen tulevaisuuteen, mutta Matsa päästi ajatuksen ilmoille.. ja rouvan mopo lähti keulille. Nyt on yhtä ovea vaille kaikki keskikerroksen ovet hiottu, kitattu ja maalattu.

Muurari kävi tekemässä uunin. Tuohon oikealle uunin ja muurin väliin on tarkoitus vielä rakennella takkapuuteline ja yhtenäinen taso. Ajattelin kaakeloida tason. Kesällä ostin Pukkilan laattoja alelaarista. Pitää mietiskellä, tekisikö kaakeloinnin noilla vai sitten jollain ihan muulla. Muurin ajattelin maalata Tikkurilan Muuri-maalilla. Huuva ja eduspeltikin ovat kovasti mietinnässä ja todennäköisesti messinkisellä linjalla mennään.

(Radiossa soi Yle Suomi. Lemppariohjelmani on sunnuntaisin kuuluva Kissankehto. Mukavaa kuunnella hyviä radio-ohjelmia. Alkaa maalisutikin heilua kevyempään tahtiin.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti