tiistai 19. syyskuuta 2017

Ajatuksia salista



Sali on sisätilojen seuraava remonttikohde. Me rupeamme puuhastelemaan tämän kanssa aikaisintaan ensi kesänä, mutta nyt on aikaa suunnitella ja haaveilla.

Talokauppojen jälkeen purimme vanhat pinnat pois. Eli siis 60-luvun lastulevyt sun muut härpäkkeet ja neljä (!!) myöhemmin rakennettua väliseinää. Vanhat tapettikerrokset otin talteen. Vain välttämättömät remppajutut tehtiin: korjattiin yläkerran vuotaneesta putkesta aiheutunut vesivahinko ja avattiin peitetty korvausilma-aukko ulos.

Mitä tänne on siis suunnitelmissa tehdä? No palauttaa alkuperäinen salin tunnelma! Tilaa on hieman alle 50 neliötä, joten tänne tulee olkkarin ja ruokailutilan yhdistelmä. Isomummin vanha Emil Wikströmin suunnittelema jugend pianokin on kuulemma muuttamassa sisään.

Suunnitelmissa:

-Lattia avataan kokonaan. Hirsirungon kunnon tarkastelu lattiatason alta. Lisäeristys ekovillalla. Lattioiden uusiminen leveällä uudella ponttilaudalla, kuten muissakin tiloissa. Vanhoja lattioita emme säästä, koska niitä on sahailtu ja silputtu vuosien varrella. Yksinkertaisesti: liian huonokuntoiset säästettäväksi.

-Yhden ikkunan siirto takaisin alkuperäiselle paikalleen. Joskus sekin on menty siirtämään, kiitos niiden neljän väliseinän muodostaneen hökkelin.

-Uunin uudelleen muuraus. Minä haluaisin ehdottomasti vanhan kaakeliuunin. Matsa taas varaavan uunin. Ehkä me pääsemme kompromissiin ja huristelemme ensi vuonna uunikaupoilla.

-Seinien levytys huokolevyllä. Paperointi makulatuuripaperilla. Haluaisin kokeilla seinien alaosan maalausta itse tehdyllä maalilla. Munatempera kiinnostaa kovasti. seinien yläosaan tapetti ja boordi. Esim. alla olevassa kuvassa näkyvä Little Greenen Sackville Street. I-H-A-N-A!

-Kattoon helmipanelointi ja listoitukset samaa sarjaa jo rempattujen tilojen kanssa. Tänne kiinnostaisi laittaa kattorosetit 20-luvun tyyliin. Nämäkin voisi maalata itse. Tulisi kauniit yksityiskohdat.

-Kaksi patteriakin on menty vaihtamaan 60-luvulla, mutta me ostimme ja kunnostimme jo viime kesänä tänne vanhat Högforsin valurautapatterit.

-Uudet sähköt, pistorasiat ja valokatkaisimet. Valitsimme pistorasioiksi Renovan mustat rasiat. Kytkiminä ovat Fontinin mustat posliinikytkimet.

Hommaa siis on suhteellisen paljon. Joku voisi tästä ahdistua, mutta itseäni lähinnä kihelmöi ajatus päästä tositoimiin:- ).


Tapetti täältä. Rosetti Rakennusapteekki. Boordi täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti